lauantai 30. elokuuta 2014

Virkattu koru

Inspiroiduin niin paljon Pieniä hetkiä-blogin (klik*) virkatusta korusta, että halusin kokeilla sellaisen tekoa itse. Lankalaatikosta löytyi vaaleanpunainen ja valkoinen Novitan Kartano-langan jämät, joista olenkin saanut aikaan jo monta työtä. Askartelin ennen paljon koruja, joten pyöröpihdit ja muitakin koruaskarteluun tarvittavia tavaroita löytyi siis omasta takaa. Kirkkaat helmet olivat ylijäämiä unisieppariaskarteluista, ja itseasiassa tästä korusta tulikin hieman unisiepparin näköinen aivan vahingossa.







Kuten huomaatte, korusta tuli hivenen imelä. :) Mutta vaatekaapistani löytyy parikin erilaista mekkoa, joiden kanssa uskon korun sopivan mainiosti. Koru valmistui muuten aika rivakasti, helmien virkkaus oli nopeaa puuhaa. Renkaan tein ihan vaan jämäkästä rautalangasta, jonka keskelle virkkasin kuvion. Helmet renkaan alareunaan kiinnitin korupiikkien ja pyöröpihtien avulla.

Mitä pidätte? Sopivan hempeä vai liian hempeä? :)

perjantai 29. elokuuta 2014

Vaaterekki oksasta

Olen haastanut itseni totaaliselle säästökuurille. Toisin sanoen: ei enää heräteostoksia, turhia ostoksia ja mietin pääni puhki voisinko jonkin asian kenties tehdä itse. Nyt hankintalistallani oli vaaterekki, ja katselinkin jo netistä millaisen ostaisin. No, googletin hakusanalla "vaaterekki" ja vastaani tuli aivan ihania puunoksasta tehtyjä vaatetelineitä. Joten, eikun pihalle etsimään sopivaa oksaa. Sellainen löytyi, ja tarvikkeita myös sen ripustamiseen, joten helposti, nopeasti ja täysin nollabudjetilla valmistui ompelunurkkaukseeni kiva vaaterekki.




Ja tässä myös kokonaiskuvaa vaatimattomasta ompelunurkkauksestani. Muistitaulu koki tänään myös muutoksen, sillä en jotenkaan pitänyt aikaisemmasta. Siinä oli siis samaa kangasta kuin tuossa penkissä. Pöytä on alunperin peilipöytä, josta vain irroitin peiliosan irti. Parissa lasipurkissa on ompelutarvikkeita ja alakulmassa näkyvässä tähtiarkussa on kaikki kankaat. Nyt saan vaaterekkiin kivasti valmiit jutut esille, ja voihan siihen ripustaa kaikkea muutakin kivaa ja tarpeellista. Kyllä nyt kelpaa ruveta ompeluhommiin, vielä kun sais inspiraation mitä tehdä seuraavaksi.

Oksan tuunaus oli helppo homma. Kuorin kaiken ylimääräisen oksan päältä pois, hioin hieman ja sitten vain maalasin valkoiseksi. Ketjut löytyivät meiltä omasta takaa joten ne toimivat nyt ripustussysteeminä. Mitä tykkäätte? :)

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Lisää virkattuja siivousliinoja

Siivousliinojen virkkausinnostus iski jälleen. Mutta eihän siivousliinoja voi koskaan olla liikaa, vai voiko? :) Liinat virkkasin "200 virkattua ruutua"-kirjasta poimitulla ohjeella. Eli virkkasin ensin ruudun ohjeen mukaan normaalisti, ja lisäsin kokoa virkkaamalla vielä muutaman kierroksen päästäni.


 Virkkasin liinoihin pienet ripustuslenkit, meillä on nimittäin keittiössä kaikenlaisia koukkuja ja ripustimia joten ajattelin että olis kiva saada liinat johonkin roikkumaan. Ei kyllä ole välttämättömin ominaisuus siivousliinassa. :) Enkä tiedä miten epäkäytännölliseksi idea vielä osottautuu, mutta toisaalta eipä noista lenkeistä paljon haittaakaan ole..




 Harmaa ja valkoinen lanka on Novitan Bambua, jota jäi yli aiemmin virkkaamistani siivousliinoista (Pääset katsomaan niitä tästä). Vihreä lanka on kaappini perukoilta löytynyt mysteerilanka, jonka nimestä ei ole mitään hajua. Lanka oli materiaaliltaan samantapaista, kuin novitan bambu.

Neliön ohje löytyy siis kirjasta "200 virkattua ruutua" ja kyseinen ruutu on nimeltään "Edvardiaaninen unelma".

Näitä siivousliinoja voi tehdä rajattomasti erilaisia, tässä vain yksi mahdollisuuksista. Ja samalla tuli hyvää harjoitusta ruutujen virkkailusta. :) Kovasti haluaisin taas aloittaa tilkkupeiton virkkausta, mutta ensin pitäisi vähän täydentää lankavarastoja. Lankavarastoja täytyisi kyllä täydentää muutenkin, sillä pitäisi alkaa tehtailla lahjoja pukinkonttiin. Nämä siivousliinat ovat kyllä myös kiva lahjaidea. Itsellä on ollut kovassa käytössä aiemmin virkkaamani liinat, ja olen tykännyt hirveästi. Ovat oikein hyvin kestäneet pesua ja käyttöä, ja eipä ole tarvinnut pitkilleen ostaa kaupasta valmiita rättejä.

Ihanaa sunnuntaita ja samalla hyvää alkavaa viikkoa! :)

perjantai 22. elokuuta 2014

Lämmintä talveen

Valmistautuminen tulevaan talveen on jo kovassa vauhdissa. Pongasin Novitan syksy 2014-lehdestä kivan pipon ohjeen, jota halusin ehdottomasti kokeilla. Samalla kuviolla valmistuikin sitten samaan sarjaan tuubihuivi.





Kuvio oli mielestäni todella houkutteleva. Alkuvaikeuksien jälkeen sen virkkauskin sujui ongelmitta, vaikka kyllä alkuun tuntui että en osaa.. :) Virkkasin pipoon sekä tuubihuiviin koristeeksi vielä valkoiset rusetit. Langan merkkiä en ikävä kyllä enää muista, sillä kääreet ovat jo kadonneet. Tokmannilta ostettu muutama viikko sitten, oli ainakin edullista kun maksoi 1 e/kerä. Virkkauskuvion ansiosta piposta ja huivista tuli ihanan muhkeat ja lämpimät. Sopivat mainiosti kylmiin talvikeleihin.

Pipon ohje tosiaan löytyy Novitan uusimmasta lehdestä. Kun virkkauskuvion oppii, niin on helppo virkata myös tuubihuivi.

Lankaa jäi vielä kerän verran, ajattelin kokeilla virkata lapaset. Ja kyllä, virkata, koska en juurikaan osaa neuloa. Luulen että osaisin juuri ja juuri neuloa lapaset, mutta työnjälki olisi varmasti jotain aivan kamalaa. Tähän sarjaan kävis kivat peruslapaset joihin virkkailis rusetit koristeeksi..

Mukavaa viikonloppua! :)

tiistai 19. elokuuta 2014

Pikaiset kuulumiset & arvonnan voittaja

Ensinnäkin, pahoittelut kovasti että arvonnan suorittamiseen meni aikaa... Syynä on erinäiset extempore menot viikonlopulla. :) Välillä vaan täytyy elää hetkessä. Lähdimme isäni ja lapsien kanssa sunnuntai-aamuna junalla Helsinkiin vuorokaudeksi sukuloimaan. Lapset pääsivät ensimmäistä kertaa elämässään junan kyytiin, lautalla menimme sitten Korkeasaareen ja sitten vielä metrolla sukulaisten luo. Monta ihmetyksen aihetta oli lapsilla, täällä päin kun ei metroja tai ratikoita ole ollenkaan.

Jotain käsityöaiheista tarttui tietenkin matkalta mukaan tuliaisiksi. Helsingissähän olisi varmasti ollut paljon kivoja paikkoja missä käydä ja shoppailla, mutta koska lapset oli reissussa mukana, niin mentiin lasten ehdoilla. Tämän virkkauskirjan löysin hyvin edullisesti ja niinpä ostin sen inspiraatioksi. Kirjassa on paljon ihania virkattuja ruutuja. Joten ensi talvena täytyy varmaan taas virkata tilkkupeitto. :)


Kirja on siis nimeltään " 200 virkattua ruutua". Kirjan lopussa oli muutaman reunapitsinkin ohje. Virkkausinspiraatio on ollutkin hieman nukuksissa lähiaikoina, joten toivotaan että kirja herättää inspiraation uudelleen. :)

Mutta tänään sain nyt vihdoin ja viimein suoritettua arvonnan, ja ilokseni voin ilmoittaa että voittaja on.... Henna (s.postiosoitteella henskuliini5)! Onnea paljon voittajalle! Otan yhteyttä voittajaan sähköpostitse! :)

Pahoittelen jos/kun teksti on sekavaa... Olen vieläkin ihan poikki matkasta, kyllä lasten kanssa reissaaminen on välillä raskasta. Vaikka matka meni kyllä hyvin ja kaikki nauttivat, mutta on se vaan oma hommansa juosta kahden pienen perässä. :)

torstai 14. elokuuta 2014

Synttärimekko

Nyt se sitten tapahtui: otin riskin ja päätin rohkeasti kokeilla vaatteen ompelua. Vaatteita en olekkaan ommellut ikinä, jos ei pipoja ja ala-asteella tehtyjä juttuja lasketa. :) Löysin Viljamin puodista aivan ihanaa kangasta, joka sattui olemaan alennuksessa onnekseni. Neitimme täyttää 2 kuukauden päästä 2 vuotta, ja tästä tulikin oiva synttärimekko pienelle prinsessalle.




Ompelu sujui muuten melko ongelmitta, mutta takaosan ja vetoketjun kanssa oli hieman ongelmia. JOS olisin ollut fiksu, olisin katsonut apua jostain ohjeesta... Mutta ei, en ollut. :) Kaavat piirsin toista mekkoa apuna käyttäen, ja isonsin hieman. Kaavat piirsin mekon päältä leivinpaperille lyjykynällä. Sitten vaan luovuutta kehiin ja ompelukone surisemaan. Joten, vaikka itse sanonkin, melko onnistunut mekkonen näin ensimmäiseksi vaatekappaleeksi jonka olen itse aikoihin ommellut.

Viljamin puotiin pääset tästä linkistä. Kangas on keltaista "puudelit" kangasta, joka on 100% puuvillaa. Hihoissa ja kaula-aukossa olevan vinonauhan olen tilannut joskus Nappikauppa punahilkasta.


Mekosta tuli hivenen reilu meidän neidille, joka on vaan hyvä, sillä mekon pitäisi tosiaan mahtua 2 kuukauden päästäkin. :) Ajattelin virkata mekon kaveriksi keltaisesta tai valkoisesta langasta pitsiboleron. Malli on vielä vähän hakusessa, mutta onneksi netistä löytyy ideoita ja ohjeita laidasta laitaan.

Olen jo aloittanut valmistautumisen talveen ja syksyyn, nyt työn alla on pipo ja tuubikaulaliina neidillemme, ja pojalleni virkkasinkin jo kivan kettupipon. Niistä kuvia ja juttuja enemmän sitten ensikerralla.

Vielä on aikaa huomiseen asti osallistua käynnissä olevaan arvontaan: http://kotiruusu.blogspot.fi/2014/08/kutituspuoti-arvonta.html

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Virkkausohje: Hello Kitty-helistin

Noniin, sain kirjattua teille ylös ohjeen Hello Kitty-helistimeen. Yhden tällaisen virkkasin jo aiemmin ja nyt valmistui toinen kaverini pyynnöstä. :) Joten ohjetta pukkaa, olkaa hyvät. Ohje on täysin vapaassa käytössänne, kunhan muistatte mainita sen alkuperän.


Käytin Novitan huvila-lankaa, värejä vaalanpunainen, valkoinen ja musta kirjailuihin. Hivenen Novitan miamia nenään. Käytin koukkua nro 2,5.

Tarvitset lisäksi:
- Vanua täytteeksi
- Suklaamunan yllätysosan
- Kulkusia

Virkkasin helistimen pelkillä kiinteillä silmukoilla, joten ohje sopii mainiosti myös aloitteleville virkkaajille :)

Ensin virkataan rengas:


1. Virkkaa 16 kjs ja sulje renkaaksi piilosilmukalla.
2. Virkkaa spiraalina ylöspäin jokaiseen silmukkaan 1 ks. Jatka niin kauan kun pitkula on mielestäsi sopivan kokoinen. Itse virkkasin noin 60 kierrosta. Huom. Jos haluat rengasosasta paksumman, lisää vain aloitusketjusilmukoiden määrää.
3. Täytä putkilo vanulla ja ompele päät kiinni toisiinsa. Ommelkaa vähän siistimmin kuin minä. :)

Sitten virkataan pää ja korvat. Pää virkataan monille tutulla pallon ohjeella.


Pää:

1. Virkkaa aloituslenki ympärille 6 ks
2. Virkkaa 2 ks jokaiseen silmukkaan = 12 ks
3. Virkkaa 1 ks, 2 ks seuraavaan silmukkaan, jatka koko kierron loppuun = 18 ks
4. 2 ks, 2 ks seuraavaan silmukkaan... = 24 ks
5. 3 ks, 2 ks seuraavaan silmukkaan... = 30 ks
.. Jatka lisäyksiä tähän tapaan, kunnes olet virkannut kierroksen: 6 ks, 2 ks seuraavaan silmukkaan. Itse virkkasin tähän vain 5 ks, 2 ks seuraavaan, mutta huomasin että päästä tuli ehkä hivenen liian pieni, sillä yllätysosa ei oikein meinannut mahtua sisään. :)
6. Virkkaa seuraavat 6 kierrosta normaalisti, eli 1 ks jokaiseen silmukkaan.
7. Aloita vähentämään silmukoita, virkkaa *5 ks, 2 ks yhteen* koko kierroksen ajan.
8. 4 ks, 2 ks yhteen... 
9. 3 ks, 2 ks yhteen...
10. 2 ks, 2ks yhteen.. = 24 ks.
Päättele työ mutta jätä lankaa reilusti yli pään kiinni ompelemista varten.

Korvat:

1. Virkkaa lankalenkin ympärille 3 ks.
2. Virkkaa 2 ks jokaiseen silmukkaan = 6 ks
3. Virkkaa 1 ks, 2 ks seuraavaan silmukkaan = 9 ks
4. Virkkaa seuraavat 3-4 kierrosta normaalisti, 1 ks jokaiseen silmukkaan. 
Päättele, ja jätä lankaa yli kiinni ompelemista varten.

Hello Kitty tarvitsee tietenkin kivan rusetin:


1. Virkkaa 4 kjs + yksi kjs kääntymiseen.
2. Virkkaa 1 ks jokaiseen silmukkaan + 1 kjs kääntymiseen.
Jatka virkkausta näin noin 24 rivin verran, tai kunnes rusetti näyttää sopivan kokoiselta, kuun suikale on käännetty kaksin kerroin.
3. Virkkaa suikaleen ympäri kierroksen verran kiinteitä silmukoita.
Ompele päät kiinni toisiinsa.

Virkkaa vielä toinen, pienempi suikale tähän tapaan, mutta käytä aloituksessa vain 3 kjs ( eikä kierroksia tarvita kovin montaa) Tämä suikale tulee rusetin keskelle. Ompele pienemmän suikaleen molemmat päät yhteen rusetin takapuolella. Päättele.

Seuraavaksi kirjaile hello kitylle silmät, viikset ja nenä. Ompele rusetti kiinni toisen korvan eteen...



 Kas näin. :) Sitten aletaankin kasata osia toisiinsa.


Laita yllätysosan sisälle muutama kulkunen, ja sulje se. Voit halutessasi kiepauttaa vielä yhden teippikierroksen kotelon ympäri. Täytä päätä ensin vain vähän ja sujauta yllätysosa pään keskelle, Täytä pää loppuun, ja ompele kiinni renkaaseen.


Niin, ja saahan helistin vielä pienet kädet. Ne ovat yksinkertaiset:

1. Virkkaa lankalenkin ympärille 6 ks.
2. 2 ks jokaiseen silmukkaan = 12 ks.
3. Virkkaa seuraavat 4 kierrosta normaalisti, 1 ks jokaiseen silmukkaan, päättele.

Tee molemmat kädet ja ompele ne kiinni. Ja helistin on valmis! :)


Tässä vaikka mainio lahjaidea :) Vinkatkaa taas jos huomaatte ohjeessa jotain kummallista. Virkkauksen iloa! 

p.s. Muistakaahan käydä osallistumassa käynnissä olevaan arvontaan blogissani: http://kotiruusu.blogspot.fi/2014/08/kutituspuoti-arvonta.html

perjantai 8. elokuuta 2014

Kutituspuoti & ARVONTA!

Löysin netistä aivan ihanan nettikaupan, nimeltään Kutituspuoti. Se on täynnä värikkäitä ihanuuksia lapsille ja miksei myös lapsenmielisille. :) Valikoimasta löytyy mm. ihania sisustustuotteita lastenhuoneeseen, Kutituksen itse valmistamia vaatteita, pipoja ja pussukoita, sekä mukava valikoima myös erilaisia kankaita.

(Toteutettu yhteistyössä Kutituspuodin kanssa)

Puodista löytyy ihana valikoima erilaisia puisia leluja..

Aivan ihastuttava lastenhuoneen taulu, tämmöinen on ehdottomasti saatava :)

Näissä pussukoissa kelpaisi säilyttää pieniä aarteita.

Herkullisen ihanat puiset jäätelöannokset!

Esimerkki trikoopipoista, tämä on mun lemppari.

Hauska nappivedin lastenhuoneen somisteeksi..

Ikuisena pöllöfanina ihastuin myös tähän seinäkoukkuun.

Ilokseni pääsin tekemään Kutituspuodin kanssa yhteistyötä ja sain valita itselleni mieluisan tuotteen. Sain ihanan Porkkanapupu yövalon, ja nyt täytyy sanoa että en olisi voinut valita paremmin. :) Pikkuneiti tykkäsi totisesti pupusta, se pääsikin vartioimaan jo lasten yöunia..


Sitten onkin sen lupaamani arvonnan vuoro. :) Halusin tarjota myös teille mahdollisuuden saada pieni maistiainen Kutituspuodin tuotteista, joten tilasin teille samanlaisen, ihastuttavan porkkanapupu yövalon. Arvonnan voittaja saa pakettiin myös kaksi ihanaa korttia, jotka myös löytyväy Kutituspuodin valikoimasta.




















Palkintona siis 1 kpl Porkkanapupu-yövalo ja 2 kpl synttärikortteja (kaikki lähtevät siis yhdelle voittajalle) Arvonta alkaa tänään 8.8.2014, ja päättyy ensi viikon perjantaina 15.8.2014 kello 23.59. :) Arvontaan on siis aikaa osallistua viikon ajan.

Arvonnan säännöt ovat tutut:
1. Saat yhden arvan kommentoimalla kommenttikenttään
2. Saat kaksi arpaa olemalla blogini lukija + kommentoimalla.

Kirjoita kommenttikenttään monellako arvalla olet mukana, sekä toimiva sähköpostiosoite, sillä otan arvonnan voittajaan yhteyttä sähköpostitse. Anonyymit kommentoijat jättäkää mukaan mielellään lisäksi myös joku nimimerkki arvontaa helpottamaan. :)

Onnea arvontaan! :)

tiistai 5. elokuuta 2014

Portaiden uusi ilme

Noniin, nyt vihdoin valmiita kuvia portaista, jotka ovat olleet työn alla jo tovin. Mutta nyt vihdoin valmiit. :)

(Postaus toteutettu yhteistyössä Tikkurilan kanssa)



Portaat on maalattu kahteen kertaan Tikkurilan Betolux akva-lattiamaalilla (väri: valkoinen, sävyttämätön). Ensin luonnollisesti hiottiin portaista kiilto pois, pestiin hyvin, ja sen jälkeen pari kerrosta maalia vaan pintaan. :) Halusin portaista valkoiset koska ajattelin yleisilmeen hieman piristyvän ja niin kyllä myös kävikin. Vai mitä ootte mieltä? :)





Maali oli suhteellisen helppoa maalattavaa, tosin valumia sai varoa sillä maali valui aika herkästi. Laitoimme portaisiin myös uudet mustat liukuesteet, joten nyt ei portaissa pitäisi niin helposti liukastuakkaan. Edelliset liukuesteet olivat nimittäin aikalailla jo kulahtaneet. Laitoinpa vielä portaisiin tekstitarrankin, ei kuulunut kyllä alunperin suunnitelmiin, mutta saahan sen pois sitten jos kyllästyy. Nyt tapetoitu vessan ovi, ja rappuset sopivat kivasti toisiinsa. Ainoa ongelma maalamisessa oli oikeastaan sopivan ajan löytyminen. Koska makuuhuone + suihku on yläkerrassa, piti valita sellainen aika jolloin olemme poissa kotoa. Maalasinkin portaat kertaalleen ennen kahden yön Tykkimäki-reissua, ja mieheni maalasi portaat toistamiseen viimeviikolla, kun olin lasten kanssa äitini luona muutaman yön.

Itse olen tyytyväinen lopputulokseen, vaikka ehken vieläkään ole tottunut uuteen ilmeeseen, sen verran huomattava muutos oli kuitenkin.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Virkattu huppuliivi

Oon nyt jostain tuntemattomasta syystä innostunut vaatteiden virkkauksesta. Varmaan siks, kun en niitä osaa ommella.. :) Neidille valmistui pari päivää sitten hupullinen liivi, josta piti ensin tulla huppari, sitten pelkkä liivi, kunnes yhdistin ne keskenään. Ja kuten arvata saattaa, ohje jälleen oman pään tuotantoa. Jouduin tällä kertaa purkamaan yläosaa aika monesti, sillä se ei meinannut asettua oikein millään. Mutta lopulta sain yläosan kapenemaan oikein, ja koristekuviot oikeaan kohtaan.





Lankana käytin kuvassa näkyvää Craftsson- lankaa, meni yhteensä 5 kerää (50g/kerä). Langat tilasin Lankamaailma nimisestä nettikaupasta, kauppaan pääset tästä. Lanka oli tarjouksessa, vain 1,80 e kerä. 

Tykkään itse kovasti liivistä, ja pikkuneiti taitaa tykätä myös. Tälläkin hetkellä pitää sitä päällään, eikä halua ottaa pois. :) Talvellakin liivi menee hyvin pitkähihaisen kanssa, joten monikäyttöisyyttäkin löytyy. Suosittelen kaikkia kokeilemaan tätä ns. extempore virkkausta. :) Aina ei kerralla onnistu, kuten ei minullakaan tällä kertaa, mutta loppujen lopuksi kävi hyvin. Mun oli itseasiassa alkuun tarkoitus väsätä teille ohje tästä liivistä, mutta menin itse jossain vaiheessa jo niin sekasin mitä olin virkannut, joten ajattelin että ohjeesta olisi tullut vähintäänkin sekava. 



Mutta mutta, mitäs tykkäätte? :) Jos olette kiinnostuneet tämän liivin ohjeesta, niin voin jossain vaiheessa yrittää sellaisen väsätä, ja yrittää tehdä siitä mahdollisimman selkeän. Vaatii ehkä vielä yhden liivin virkkauksen mutta se ei haittaa. Laittakaa viestiä/kommenttia jos kiinnostusta löytyy :)

Sitten vähän kuulumisia tähän perään. Oltiin nyt torstaista asti reissussa mun äidin luona, vieteltiin oikein mukavat muutama päivää, käytiin vaikka missä ja lapsillakin taitaa olla reissuväsymystä. Mun poissa ollessa, ihana mieheni oli maalannut portaat toiseen kertaan <3 Niistä tuli oikein hienot, nyt on liukuesteetkin paikallaan. Joten seuraava postaus onkin sitten valmiista rappusista. :)

Nyt nauttimaan sunnuntaista ja toipumaan reissusta! :)