maanantai 23. maaliskuuta 2015

Ommeltu mekko virkatulla vyöllä

 Viikonloppuna innostuin ompeluhommiin, sain nimittäin anopilta taas ison kasan kankaita joissa mukana oli tämä raidallinen trikookangas. Tätä hypistellessä tuli idea, että tästä sais kivan kesämekon itselle. Joten eikun tuumasta toimeen. Tämä olikin ensimmäinen itselle ompelemani vaatekappale.

Sain sitten mekon ommeltua, ja mielestäni se kaipasi jotain. Mietin ensin virkattuja kuvioita, mutta sitten keksin virkata vyön, jota voi sitten käyttää muidenkin mekkojen kanssa. Ohjeita en netistä löytänyt sitten millään, yhden kivan kuvan googlettelemalla löysin, josta sitten yritin mallista virkata samanlaista. Noh, kuten arvata saattaa niin lopputulos oli kaikkea muuta. Vyöstä tuli kuitenkin ihan kiva, joten kehittelemisen arvoinen idea ehdottomasti. Minulla oli jemmassa vielä muutama huopapallero joten virkkasin vielä nyörit vyön koristeeksi ja laitoin pallerot nyörien päähän.


Tässä kuvaa mekosta päällä, voin sanoa että oli muuten vaikeaa saada yksi kuva otettua. En ole nimittäin kamalan kuvauksellinen, ja sisällä oli tosi hankala löytää paikkaa missä kuvata. Uloskaan ei voinut mennä sillä täällä sataa lunta aivan taivaan täydeltä. :) On satanut koko päivän, niin masentavaa. Ei oo aurinkoisista kevätkeleistä tietoakaan.. 





Nauhat ovat vyössä siis vain koriste, ja ne saa halutessaa myös irroitettua. Vyön takapuolella on kuminauha. Tämän päällepukeminen on kieltämättä hieman haastavaa, ja jälkeenpäin tajusinkin että vyö olisi helpompi pukea jos kuminauhan toinen pää olisi kiinni napilla. Mutta kyllä tämän näinkin onneksi saa päälle, kun kuminauha antaa hyvin periksi. :)

Mekko ei malliltaan ole mitenkään erikoinen, enkä mitään vaikeaa uskaltanut alkaa kokeilla, mutta vyö tuo mekkoon kyllä kivasti piristystä. Joten nyt vain kesää odottamaan, että pääsee käyttämään tätä. :)

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Pääsiäisaskartelua

Nyt on aloiteltu jo askartelemaan pääsiäistä varten. Tai no, johan se parin viikon päästä on joten oli lienee korkea aika. :) Halusin tänä vuonna askarrella kivoja, erilaisia pääsiäismunia. Kirjakaupasta löysinkin styroxmunia jotka sopivat tähän tarkoitukseen mainiosti. Päällystykseen käytin kangastilkkuja, lankakerän jämiä, sekä erilaisa nauhoja.


Narupallot on tehty yksinkertaisesti kieputtamalla lankaa munan ympärille. Käytin askarteluun ihan tavallista askarteluliimaa, ja hyvin kestää. Tässäpäs siis oiva tuhoamisidea jämälangoille. :) Myös pienetkin kangaspalat saavat käyttöä. Itse käytin puuvillakangasta, ja trikookangasta. Hyvin onnistui silläkin päällystäminen.




Pääsiäismunien lisäksi askartelin tällaisen pupuastian vanhasta puovipullosta. Laitoin siihen rairuohot kasvamaan. Käytin askarteluun muovipullon lisäksi tapettia, lahjapaperia ja pitsinauhaa. Niin ja alaosan maalasin valkoisella maalilla. Käytin kaapista löytyvää lattiamaalin tähteitä, se ainakin kesti muovissa hyvin. Varmasti muukin maali soveltuu tähän tarkoitukseen, vielä paremminkin. Tässä oiva idea myös lasten kanssa askarreltavaksi.


Ideoita näihin askarteluun löysin Sinellin blogista, sieltäpäs löytyykin vielä muutama eri tekniikka pääsiäismunien askarteluun.

Mukavaa viikonloppua! :)

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Virkatut pöytätabletit

No eihän siinä kauaa mennyt, kun yksi työ jo valmistuikin. Eilen aloitin viimeisen tabletin virkkauksen salkkareita katsellessa ja siinähän se sitten valmistui kuin huomaamatta. :) Virkkasin siis yhteensä 4 kappaletta pyöreitä pöytätabletteja. Lankana käytin Novitan Kotiväkeä, sitä vanhaa kotiväkeä nimenomaan. Virkkasin tabletit kaksinkertaisella langalla ja koukulla nro. 3,5.



Ja kuten moni varmasti heti huomasi, idea on juhannusruusumatosta peräisin. Ohje on siis täysin sama, tosin jouduin skippaamaan muutaman kierroksen sillä näistä olisi tullut liian isot pieneen pöytäämme, jos olisit tehnyt täysin ohjeen mukaan. Juhannusruusumaton ohjeeseen pääset klikkaamalla tästä.



Ja kylläpäs niistä tuli kivat, vaikka itse sanonkin. Etuna näissä on se että nämä (ainakin toivottavasti) kestää hyvin konepesua. Jospa nämä nyt inspiroisivat pitämään pöydän siistinä. :)

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Keväiset kuulumiset

Heipä hei! Pientä kuulumisten päivitystä tähän väliin, sillä käsitöissä taitaa olla hiljaisempi kausi. Kevät vie voiton ja jalat kuljettaa ulkoilmaa kohti. Tai no, valmistumaisillaan on yksi projekti, ja tilkkupeittokin etenee. Hitaasti, mutta varmasti. Viimeviikolla olin muutaman päivän taudin kynsissä, kyllä harmitti katsoa sisältä kun ulkona paistaa aurinko. Nyt tällä viikolla olen nauttinut senkin edestä ja tankannut itseeni ihanaa kevätaurinkoa. :) Täällä päin Suomea lunta on maassa vielä aika reippaasti, mutta kyllä hanget ovat vajuneet ihan silmissä. Ai että mä niin tykkään tästä vuodenajasta <3

Tänään nappasin järkkarin pihalle ja kuvailin vähän, pitkästä aikaa. Käytiin lasten kanssa myös pienellä metsäretkellä lähimaastossa, kun hanget kantaa niin hyvin. Metsään en järkkäriä ottanut mukaan, joten nämä kuvat ovat ihan vaan oman pihan antimia.






Kissakin nauttii kevätauringosta :)

Tänään alkoi haut korkeakouluihin ja pistin paperit pariin paikkaan. Kyllä taitas olla nyt miun aika lähtee kotoa ja opiskella se ammatti. :) 4 vuotta nyt kotiäiteilyä takana, enkä kyllä vaihtais niitä vuosia mihinkään. On ollut ihanaa ja antoisaa. Nuorempi lapsemme täyttää syksyllä jo 3 vuotta, joten nyt olisi hyvä aika lähteä kuluttamaan koulunpenkkiä. Vaikka kyllä se ajatus vähän pelottaa, mutta joskushan se on edessä kuitenkin :)

Oikein aurinkoista kevättä! Kai sitä nyt jo voi sanoa että on kevät? Vaikka takatalveahan sitä on lupailtu, mutta ei anneta sen lannistaa. :)

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Huovutettuja palloja & tunnustus

Heipä hei! Hiihtoloman viimeinen päivä täällä menossa, tämä viikko vierähtikin taas reissussa. :) Sain tässä viime viikolla anopilta kasan ihanan värisiä huovutusvilloja ja heti aloin googlettelemaa huovutusideoita. En ole juurikaan huovuttanut aiemmin joten aloitin helposta, eli huovuttelin palloja joista valmistui pannunalunen ja yksi korukin. Pannunalusen ohjeen löysin yhteishyvän sivuilta (tästä linkistä). Ohjeessa on käytetty valmiita huopapalloja, mutta minä tosiaa pyörittelin omani itse. Se olikin yllättävän haastavaa, ja ehkä hieman puuduttavaakin.





Siitä tulikin todella värikäs. :) Oon muutenkin nyt piristänyt kotia erilaisilla väripilkuilla, se on tää kevät kun alkaa tehdä mieli sisustaa väreillä. Joten tästä tuli oikein kiva pieni piristys keittiöön.



Väsäsin sitten kokeilumielessä vielä tällaisen pienen rannekorun. :) 

Sitten tunnustuksiin. Sain taannoin Ilosofiaa-blogista "Ilosofiaa was here" tunnustuksen, kiitoksia siitä todella paljon <3 Olin todella yllättynyt ja otettu tästä kunniasta. Nyt sitten on minun vuoroni jakaa tunnustus eteenpäin muutamalle blogille. Se olikin haastava tehtävä sillä hyviä blogeja on vaan niin paljon. Tässä kuitenkin 3 blogia joille tahdon tunnustuksen jakaa:

Pieniä hetkiä

Todella kauniita virkattuja koruja, sekä kaikkea muutakin ihanaa!

In the Houze

Kauniita ja taitavasti tehtyjä käsitöitä,

Virkaten

Upeita ja persoonallisia virkattuja töitä!

Joten pidemmittä puheitta, käykäähän kurkkimassa näitäkin ihania blogeja, sekä oikein ihanaa kevään odotusta, pian se on täällä! :)