perjantai 21. marraskuuta 2014

Kukkaistyyny virkaten

Kun oli viimeksi puhetta väreistä, niin eipä tästäkään valmistuneesta virkkauksesta niitä puutu. Innostuin nyt kovasti Pinterestistä koska huomasin että sieltä löytyy aivan valtavasti ihania käsityöideoita. Tämänkin kukkaistyynyn sekä kuvallisen ohjeen löysin nimenomaan sieltä.




Lankoina käytin kaikkia latikosta löytyviä lankakerän loppuja, uloimmilla kierroksilla tarvittiin jo isompi määrä lankaa mutta sisimmät kierrokset tein aika pienistä jämälanka keristä. Minulla sattui olemaan valmiina pieni pyöreä tyyny jonka ompelin jo joskus aiemmin, ideana oli silloinkin virkata siihen joku päällinen mutta ideat loppui sitten kesken. Työ oli nopea ja helppo virkata sillä ohje oli tosi simppeli.

Ja vielä muistutuksena, että vielä on reilusti aikaa osallistua synttäriarvontaani! :)

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua teille kaikille! Edellinen viikko on itsellä ollut tosi touhukas ja vauhdikas joten tämä viikonloppu menee ihan vain lepäillessä ja rentoutuessa. Hieman nimittäin yrittää väsymystä pukata mutta sille en anna valtaa. :)


8 kommenttia:

  1. IHANA! :) pinterest on kyllä paras paikka. Nyt ollut vähän taukoa ideaähkyn takia, mutta vuoden vaihteen jälkeen varmaan taas alkaa ideat kiinnostamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, se ideaähky on se huonompi puoli :) itekki löysin niin paljon ideoita että ei taas tiedä mistä alottaisi tai missä välissä ehtii mitä tehdä :D

      Poista
  2. Oi voi!!! Onpa se herkullisen näköinen!

    VastaaPoista
  3. Upea ja piristävä kuten myös tämä koko ihana blogisi, aivan upea kokonaisuus ja pakko oli tietysti liittyä lukijaksi. Kiitos tästä

    VastaaPoista