Käsityövuoteni 2014 (osa 2)

Kuten jo eilen sanoin, nyt on vuorossa käsityövuoden muistelot osa 2, eli onnistumiset ompeluksien parissa. Mukana muutama sekalainenkin kangasprojekti.


Koukkujen säilytystasku on ollut kovassa käytössä ja hyväksi olen todennut. :)


Ommeltu laukku tildakankaista sekä ylijäämä kankaista ommeltu pehmopöllö.


Tämä taisi olla ihan ensimmäinen ompelemani vaate, neidin synttärimekko, joka olikin päällä lokakuisissa synttärijuhlissa.



Vanhasta taulusta tuli oiva liitutaulu joka sai somistukseksi pienet ommellut sydämet, jossa liimatut, puiset kirjaimet.


Ommeltu nahkalompakko vanhasta laukusta oli melko haasteellinen projekti.



 Ihka ensimmäiset ompelemani trikoovaatteet pikkuneidillemme.



 Vanhoista housuista ommeltu koristetyyny jota koristaa virkattu kuvio.



Ompeluksissakin on otettu iso harppaus tänä vuonna, sillä olen kokeillut sellaistakin jota aiemmin en ikimaailmassa olisi edes yrittänyt. Innostus ompeluun lähti ensimmäisistä ommelluista pussukoista, jonka jälkeen nälkä kasvoi syödessä.

Tuleva vuosi, mitähän se tuo tullessaan? Tavoitteeksi voisin itselleni asettaa, että rohkenisin kokeilla ainakin yhtä uutta juttua käsitöiden osalta. Kenties sukkien neulominen? :) Elämässäni olen yhdet sukat neulonut, ja kaikki varmaan arvaakin että ne ala-asteella pakkoneulotut sukat. Kun nyt olen katsellut blogeista kuinka ihania sukkia muut ovat tehneet, tekisi itsenikin mieli kokeilla... Joten, kai se nyt vaan pitää rohkeasti luvata: Vuoden 2015 aikana neulon yhdet sukat vaikka mikä olisi!

Haluan vielä toivottaa kaikille blogini lukijoille oikein hyvää uutta vuotta! Kiitos kuluneesta vuodesta ja siitä että olette olleet hengessä mukana, toivottavasti jaksatte seurata edesottamuksiani myösin tulevana vuonna! :)

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit