Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2015.

Helminauha-matto

Juhannuksen aikaan virkkailin tätä pientä mattoa, johon ohjeen löysin Lankavan sivuilta:( Helminauha-matto ). Matto oli tosi nopea virkata, virkkasin sitä kolmena iltana ja matto olikin jo valmis. Käytin vihreää ontelokudetta ja koukkua nro 7. Kuvio on hauska, ja olipa kiva virkata myös neliskanttista mattoa, vaikka reunoista ei tullutkaan ihan suorimmat mahdolliset. Mutta eipä sitä kovin huomaa jos ei tarkkaan tiiraile. :) Matto löysi paikkansa eteisestä valkoisen arkun edestä, jonka aikoinaan tuunasin ja maalasin siihen puunoksan ja vihreitä lehtiä. Tuohon paikkaan matto sopi jotenkin todella kivasti värinsä puolesta.

Sadepäivän ompelus

Täällä sitä satelee vettä. Juhannuksena täällä oli kylläkin mukavat kelit, ja onnistuinpa jo polttamaan itseni auringossa. Siihen ei paljoa tarvita kun omistaa näin herkän ja valkoisen ihon. :) Tänään kuitenkin ompelin kangaspaloista käärmeen lapsille leluksi. Taisi olla mieleinen, sillä käärme on ollut leikeissä mukana heti valmistumisesta asti -sadepäivän pelastus siis myös lapsille. Käärmeeseen sai kivasti menemään pienet kangaspalat, joita minultakin löytyy vähän joka lähtöön. Kyllä niistä palasista saisi vielä muutamankin käärmeen väsättyä, mutta jätin ne odottamaan seuraavaa ideaa. :) Poikamme sai valita käärmeelle silmien värin, ja hän tykästyi oransseihin nappeihin. Joten ompelin ne silmiksi ja hyvinhän ne sopikin. Käärmeelle tuli pituudeksi vähän vajaa metri. Mitään ohjeita tai kaavoja ei ollut käytössä, vaan menin taas sillä kuuluisalla mutu-tuntumalla. :)

Tuunatut kesäkengät

Nämä kengät löysin cittarin alekorista viime talvena ja hintaa oli huimat 2 e. Kengät olivat kuitenkin hieman liian löysät kun niitä kotona sovitin, joten nyt sitten päätin tuunata niistä sellaiset että pysyy jaloissa. :) Virkkasin kenkiin pitsireunuksen sekä nilkkaremmin, nyt ei kengät enää lonksa jalassa. Kengän taakse värkkäsin vielä pari rusettia, ja valmista tuli! :) Käytin reunan virkkaukseen tuttua Novitan kotiväkeä sekä koukkua nro 1,5. Kyllä näillä nyt kelpaa lompsia, vai mitä? :)

Tablettipussukoita

Aina tasaisin väliajoin kauhea käsityöinto iskee, ja sormet syyhyää kun tekee mieli tehdä jotain. Tällaisina hetkinä etsin yleensä inspiraatiota netistä, tai sitten kaivelen käsityölehdet esiin ja alan selailla niitä. Lehtiin olen yleensä valmiiki merkannutkin kiinnostavat ohjeet, ja sitten kun mielenkiinto iskee, katselen vieläkö ne tuntuvat kiinnostavilta. Suuri käsityölehden 4/15 numerossa oli kiva ohje virkattuun tablettilaukkuun, joka virkattiin tähtivirkkauksella. Tämä virkkaustyyli oli itselleni uusi, eikä avautunut ohjeesta ihan heti. Googlettelun tuloksena löysin tähtivirkkauksen ohjevideon Youtubesta ja se auttoi hahmottamaan kuvion. Se olikin loppujen lopuksi todella helppo, ja mukavaa vaihtelua kiinteiden virkkaukseen. Oma pussukkani on kylläkin erilainen kuin ohjeessa. Tämän tablettipussukan virkkasin miehelleni, sillä itsehän en edes moista laitetta omista. :) Virkattua tablettilaukkua varten tilasin  Nappikauppa Punahilkasta  liimavanua sekä kangasta vuoriin. Sieltä p

Lasten oma nurkkaus

Muistan joskus kirjoittaneeni postauksen siitä, kuinka kotimme on sisustettu hyvin pitkälti lasten ehdoilla. Tässä tulee yksi lisätodiste siitä. :) Lapsilla on ihana oma huone, mutta suurimmalta osin leikit sijoittuvat kuitenkin olohuoneeseen, joten järjestelin lapsille nyt ikioman nurkkauksen olohuoneen takimmaiseen kulmaan.  Leikkinurkkaukesta löytyy leikkikeittiö, jonka viereen ripustin ihan "oikeaan" keittiöön tarkoitetun ripustustangon ja erilaisia telineitä. Ne ei olleetkaan meidän keittiöön sopivat, joten tulivatpahan käyttöön toisella tapaa. Pöytä ja jakkarat ajavat tässä leikkikeittiössä ruokapöydän asiaa. Lattialla on automatto ja salkullinen pikkuautoja jotta isommalla herralla ei käy aika tylsäksi. Virkatut muffinsit oli alunperin tarkoitus sijoittaa ihan oikeaan keittiöön koristeeksi mutta lasten leikkikeittiiöön ne kävivät paljon paremmin ja pääsevät myös mukaan leikkiin. Ripustustelineille ja koukut sopivat kivasti leikkiruokien ja astioide

Tuunattu pikkulaatikko

Heipä hei. Kyllä tää aika lentää siivillä, toukokuu tuli ja meni, enpä ehtinyt tänne paljon kirjoittelemaan. Virkkailut ja muut käsityöt ovat myös jääneet todella vähälle, mutta kyllä sitä vaan jossain ihmeen välissä vähintään jotain pientä kerkeää tehdä. :) Tänään siivouksen lomassa löysin kaapista puisen laatikon josta lasi oli rikkoutunut jo aikaa sitten. Voitte kuvitella vaan mitä kaikkea löytyy kaapeista: kun kaikestahan voi ehkä tehdä jotain. Olen kyllä aika ajoin heitellyt sellaista tavaraa pois mistä en ole keksinyt mitään. Tästä laatikosta muotoutui nyt kuitenkin pienellä vaivalla pikkuinen kaappi. Tästä siis lähdin liikkeelle. Olin jo aikaisemmin tuunannut laatikon, kyljessä luki alunperin "candles" mutta se toimi meillä lääkelaatikkona hetken aikaa, kunnes lasi hajosi ja laatikko joutui kaapin perukoille. Pientä hiomista, maalausta, sekä nitojaa tarvittiin myös, sillä liitokset olivat jo kannesta hieman pettäneet. Vedin minulta löytyi myöskin v