Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2020.

Okrankeltaiset makrameet

 Laitoin tässä yksi päivä kuvia instaan kodistani, jossa kerroinkin, että enpä olisi aikasemmin uskonut kotini värikartasta löytyvän keltaista tai vihreää. No nyt on niitä molempia. Tuo tummanvihreä seinä toki oli täällä vuokra-asunnossa jo valmiiksi. Olisin saanut maalata sen, mutta jotenkin pidin siitä ja mietin että sisustetaan sen mukaan, vähän vaihtelua. Nyt ajattelin esitellä mun tekemät okrankeltaiset makrameet. Ostin kesällä yhden kilon kerän Pauliina-punoskudetta, josta siis nämä kaikki on tehty.  Siinäpä yhdessä kuvassa kaikki, mitä kilon kerästä sai tertyä. Ihan viimeiset jämälangat käytin tuohon viirinauhaan mikä etualalla. Peili on tehty yhdestä pyörestä peilistä, ja itse makrameeosa on solmeiltu metallirenkaan ympärille. Sitten vain peili valmiin metallirankaan taakse kiinni, ja valmista.  Olin jo pitkään miettinyt vaihtavani päiväpeiton valkeaan (edellinen oli tosi tummanharmaa) ja tänään sitten vihdoin toteutin sen. Päiväpeitto on Ikean mallistoa, tosi itselle kirpparil

Pitkästä aikaa täällä taas!

Blogi on kyllä ollut mielessä aina aika-ajoin, mutta jostain kumman syystä edellisestä postauksesta on kerennyt kulua jo puolitoista vuotta! Oh my, mihin tämä aika häviää. Olen tässä välissä kerennyt jo kerran muuttamaankin, kerrostalokaksiosta vanhaan 70-luvun rivarikaksioon. Asun nyt ihan kivenheiton päästä keskustasta ja kampuksesta jossa käyn koulua (miulla starttasi muuten viimeinen vuosi rakennusinsinööriopintoja).Olen tässä nykyisessä asunnossa asunut nyt noin 4 kk, ja vitsit mikä tyylimuutos sisustuksessa on tapahtunut!  Ennen vannoutunut vaaleanpunainen/pinkki/vaalea/harmaa fani on nyt sisustanut asuntonsa varsin boheemisti ja secondhand ja diy-hengessä. Ja viihdyn, todellakin viihdyn täällä, vaikka alkuun muutos hieman mietityttikin.  Mutta ennen kun kerron lisää, laittelenpa tähän kuvia nykyisestä asumuksestani ja uusimmasta harrastuksestani käsitöitten saralla! Kuten kuvista ehkä voi havaita, miun uusin innostukseni on Makramee. Joka on niin trendikästä nyt muutenkin. Kuvis