Inspiraatiota kirjasta

Laitoinkin jo facebookin puolella kuvan kokeilemistani kangasjäätelöistä. Löysin siis viime viikolla kirppiksiä kierrellessä Tilda-kirjan ja päätinpä ostaa sen kotiini innoittajaksi. Kirja on siis "Tildan tapaan", ja kirja on painettu jo vuonna 2009, joten monille varmaan kovin tuttukin. Itse todella harvoin ostan kirjoja uutena, kirppikseltä tai alennusmyynneistä yleensä. Tästä tuli kyllä heti yksi lempparikirja, ja ohjeet ovat ihanan ajattomia. Minulla ei sattunut olemaan yhtään Tildan kankaita nyt enää jemmassa joten käytin messuilta ostamiani puuvilloja, sekä pellavakangasta.



Säilytysongelma ratkaistu tytön leikkikeittiössä. Tähän ei suoraan ollut ohjetta kirjassa, vaan muokkasin sen pullopussukan ohjeesta. :)


Mun ehdoton lemppariohje tähän mennessä: Laventelisiivet. Mulla sattui sopivasti olemaan kuivattua laventelia, joten laitoin sitä hiukkasen sisään ja tuoksu on kyllä todella ihana. Nopea tehdä, itse ompelin omani pellavasta. Nämäpäs olisi ihania mm joululahjoiksi, ja mietin että sisällehän voi laittaa varmasti muutakin kuin laventelia, itsellä sattuisi olemaan vielä kuivattuja ruusunnuppuja jemmassa, seuraavaksi ajattelin kokeilla kuinka se toimisi tässä.




Tyttömme täyttää 3-vuotta ja juhlia vietellään piakkoin, joten ompelin hälle kruunun kirjan ohjeen mukaan. Kirjassa kruunut näyttävät vaan niin kauniis tasaisilta, toisin kuin tämä minun vähän lössähtänyt yksilö. Luulempa että käyttämäni liimavanu ei ehkä ollut parasta mahdollista tähän tarkoitukseen. :)

Kuvissa näkyy myös pikkulintu, joka oli ihan ensimmäinen ompelus kirjan ohjeista. Lapset saivat leikkikeittiöön myös muutaman kangasjätelön.


Aijai, kirjassa olisi vielä monta ohjetta joita on vielä pakko kokeilla. Tässä se ompelutaito myös toivottavasti ainakin karttuu mukavasti. :)

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit