Okrankeltaiset makrameet

 Laitoin tässä yksi päivä kuvia instaan kodistani, jossa kerroinkin, että enpä olisi aikasemmin uskonut kotini värikartasta löytyvän keltaista tai vihreää. No nyt on niitä molempia. Tuo tummanvihreä seinä toki oli täällä vuokra-asunnossa jo valmiiksi. Olisin saanut maalata sen, mutta jotenkin pidin siitä ja mietin että sisustetaan sen mukaan, vähän vaihtelua.

Nyt ajattelin esitellä mun tekemät okrankeltaiset makrameet. Ostin kesällä yhden kilon kerän Pauliina-punoskudetta, josta siis nämä kaikki on tehty. 


Siinäpä yhdessä kuvassa kaikki, mitä kilon kerästä sai tertyä. Ihan viimeiset jämälangat käytin tuohon viirinauhaan mikä etualalla. Peili on tehty yhdestä pyörestä peilistä, ja itse makrameeosa on solmeiltu metallirenkaan ympärille. Sitten vain peili valmiin metallirankaan taakse kiinni, ja valmista. 





Olin jo pitkään miettinyt vaihtavani päiväpeiton valkeaan (edellinen oli tosi tummanharmaa) ja tänään sitten vihdoin toteutin sen. Päiväpeitto on Ikean mallistoa, tosi itselle kirpparilöytö. Samalla kun päiväpeitto vaihtui, päätin kokeilla mahtuuko sänky kääntymään toisinpäin, ja sehän mahtui! Hieman siis muuttui järjestyskin edellisiin kuviin verrattuna. 


Tässä on vielä tuoreeltaan otettu kuva hyllystä, heinäkuussa tämä valmistui, silloin ollut vieläkin erilaisempi järjestys. Tässä näkyy luonnonvalossa kauniisti oikea väri, hämärässä kuvatuissa väri meinaa väkisin taittaa tosi tummaan oranssiin.

Täällä Joensuussa ei vielä ainakaan myrskyä, katsotaan rantautuuko se tännekkin vielä illan ja yön aikana ja millä voimakkuudella. Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit