Vähän virkkausta & tunnelmakuvia

Koukun ja minun yhteistyö tuotti taas jonkinlaista tulosta, vaikka tämäkin virkkaustyö alkoi vailla päämäärää. Lapset nukkui, telkkarista ei tullut niin mitään ja jotain piti keksiä. Siispä koukku käteen ja ruveta virkkaamaan jotain. Sitten kun jonkinlainen ajatus alkoi muodostua, päätin tekeväni ison virkatun kuhlon, sitten päätinkin tehdä matalemman ja ajattelin sen sopivan hyvin pienille servieteille. Malli on aivan omasta päästä, eli sovelsin kaikkea mahdollista mitä aiemmin virkatuista jutuista vaan on jäänyt mieleen. Virkatun kulhon tekemiseen käy kyllä varmasti mikä tahansa pitsiliinan ohje, tai jos ei itse ole käsityöihmisiä niin suosittelen koluamaan kirppareita, sieltä löytyy varmasti ihania pitsiliinoja edullisesti. Tärkkäys on helppoa, 1 dl kuumaa vettä ja 1 dl sokeria. Mahtaisikohan muuten onnistua virkata pitsipallo jonka tärkkäisi ilmapallon ympärillä? :) Heti pukkaa uuttaa ideaa.

Mutta sitten niihin kuviin ja tunnelmiin..



Tämmöinen siis extempore-työn tulos. Jotenkin mieleeni tuli tästä joku ihana, romanttinen kattaus, ja arvatkaas kuka tänään sitten sellaisen halus lavastaa. Musta on ihana tehdä kaikkia sommitteluja, ja olis ihanaa myös kotona tehdä erilaisia kattauksia. Mutta kahden pienen kanssa se ei oikein onnistu, kuten arvata saattaa. Kynttilöitä meillä ei oo ikinä lasten aikaan pöydässä, vaikka ne olis niin ihania ja tunnelmallisia varsinkin talvi- ja syysiltoina. Mutta, en valita, tulee vielä se aika kun lapset ei oo pieniä, nautitaan nyt tästä ajasta täysillä <3






JOS järjestaisin miehelleni romanttisen kynttiläillallisen, kattaus voisi olla jotain tällaista. :) Mutta, ei hirveesti olla harrastettu kynttiläillallisia (ei olla kumpikaan oikein sellaisia), joten jäänee haaveeksi. Pistetään kuitenkin korvan taakse, ehkä yllätän itseni joku päivä. :)

Oikein tunnelmallista perjantai-iltaa. Meillä ilta jatkuu niinkin tunnelmallisesti, että tuijotellaan hetki vielä telkkaria, kunnes täytyy luovuttaa valta nukkumatille ja painua pehkuihin. :)

Kommentit

Suositut tekstit