Kevättä ilmassa..

Taas on vierähtänyt kuukauden päivät, enkä ole mukamas "ehtinyt" blogia kirjoittaa. Pahoittelut siitä...
Kevät onkin jo pitkällä, ja olenkin  metsästänyt ideoita kesäkodin kaunistamiseen ja askarteluihin, tuntuu että ideat käsitöiden suhteen on jotenkin ihan hukassa. Ihanaa olis tehdä jotain, mut kun ei tiedä että mitä. Mutta olen huomannut että parhaimmat ideat tulee silloin kun sitä vähiten odottaa.. Joten jospa ne ideat vielä löytäisi minutkin...

Tilasin viimeviikolla muutamia ihania noppahelmiä, ja tänään oli pakko päästä tekemään niistä jotain. Samalla huomasin että korutarvikkeet ovat huvenneet kovaa vauhtia, ja tarvikkeiden täydennys olisi paikallaan. Mutta sen verran oli vielä tarvikkeita, että tällaisen rannekorun sain tehtyä:



Pihalla riittää nyt hommaa jos toista. Kukkapenkit sain siistittyä kesäkuntoon, ja sainpa aikaiseksi uuden kukkapenkinkin. En ole todellakaan mikään viherpeukalo, saan kaktuksetkin kuolemaan, ja sisältä ei löydykkään kuin muutama viherkasvi. Mutta ulkona kasvit onneks pärjäävät lähes omillaan, ja muutenkin on ihanaa istutella kasveja ja laittaa pihaa nätiksi. Viime kesän ideoista jäi toteuttamatta niin monta, että tänä kesänä aijon pistää hulinaksi!

Jotain muutakin pientä olen ulkona saanut aikaan:

Ulkosaunan amppelikoukuissa roikkuu syksyisin ja talvisin isot lyhdyt, mutta kesäisin ne vaihtuu tekokukka-amppeleihin. :) Tekokukat sopii mulle, ne ei kuole, eikä niitä tarvii kastella.


Viime syksynä maalasin muutamia leppäkerttuja, jotka pääsitvätkin jo kukkapenkin koristeeksi, vaikkei vielä mitään kukkia olekkaan. Täytyy myöntää että ihan itse en näitä leppiksiä maalaillut, vaan mieheni oli kiltti ja auttoi. :)

Tässäpäs vähän minun kevät kuulumisia, kyllä nautin nyt kun talvi näyttää olevan vihdoin takana. Ja innoissani  odotan myös tulevaa kesää ja sen tuomia ihania asioita. Erittäin hyvää ja aurinkoista kevättä kaikille! :)

Kommentit

Suositut tekstit