lauantai 30. tammikuuta 2016

Tähtipeitto virkaten

Tammikuun viimeisenä työnä sain valmiiksi vihdoin virkatun, tähden muotoisen torkkupeiton muksuille. Tästä johtuu myös tämä parin viikon hiljaiselo blogin puolella. :) Ideanhan tästä sain, kun lankalaatikkoa penkoessani vastaan tuli keskeneräinen virkkaus, josta alunpein suunnittelin muistaakseni tyynynpäällistä. Noh, kaivelin kaikki ylimäääiset langat esiin, eli sellaiset mitkä ovat pyörineet laatikossa käyttämättöminä aivan liian kauan, ja päätin, että virkkaan niistä niin ison peiton kun saan.



Ohjeita tähän malliin on varmasti netti pullollaan. Itse alunperin harjoittelin kuvion virkkausta youtube videon avulla. Tästä linkistä pääset juurikin kyseiseen videoon. Youtube on täynnä samankaltaisia videoita, joten voi valita sieltä mieleisimmän. :)




Kokoa peitolle tuli ihan kiitettävästi. Leveimmältä kohdaltaan peitto on noin 145 cm leveä. Ylimmän sakaran keskeltä peiton alaosaan mittaa tulee reilut 120 cm. Kuvassa kuvasin peittoa meidän 160 cm sängyn päällä,joten siitäkin saa varmaan jotain osviittaa todellisesta koosta. Ja lankaa tähän meni todella monta kerää, en edes ole varma kuinka monta. :) Mutta nyt on ainakin lankalaatikkoa tyhjennetty perusteellisesti.

Värit ovat juuri niitä, joita harvemmin tulee käytettyä. Peitosta tuli tosiaan yhteinen torkkupeitto meidän lapsille, ja kovassa suosiossa ollut jo nyt. Saa nähdä, joutuuko virkkaamaan vielä toisenkin. Virkkaus oli aika nopeaa, sillä koko peitto virkataan pelkillä pylväillä. Langat kun muistaa päätellä jo vikkausvaiheessa, niin päättelyssäkään ei mene tuhottomasti aikaa.

Kovat pakkaset ovat nyt menneet, ja täällä mittari on jo plussan puolella. Kyllä, nyt voin sanoa että alkaa pikkuhiljaa hiipiä kevät mieleen, vaikka vielä hetki sitä saadaan varmasti odotella.

Mukavaa viikonloppua! :)

5 kommenttia:

  1. Ihana peitto! Tosi hauskan mallinen, täytyy itsekin opetella virkkaamaan tähtiä :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kivannäköinen peitto kyllä! :)

    VastaaPoista
  3. Ihan mahtava tähti!Heti sain inspiksen, että tuollaisen voisi virkata pojan päiväpeittoon:)

    VastaaPoista
  4. Onpa todella kaunis tähti. Ihania värejä ja upea malli! Vau.

    VastaaPoista