perjantai 13. marraskuuta 2015

Laventelisiivet

Pimeä vuodenaika on mulle joka vuos vaan hankala paikka. En tykkää pimeestä, kylmästä enkä järin lumestakaan. Mutta kun on pimeää, alkaa jo oikeastaan toivoa lunta.. Ja oikeastaan viime vuosina talven tulo on saanut ihan uuden merkityksen lasten myötä. Se riemu ja ilo ensilumen nähdessään, ei voi muuta kun hymyillä itsekkin. :) Meille ensilumi siis satoi eilen, ja kyllä se mieltä piristi vaikka minä olen avoimesti aina se talven vihaaja ja siitä valittaja.


Tämä pimeä vuodenaika on myös kuvien oton kannalta aika huono, ainakin näin amatöörikuvaajalle joka ei tiedä kaikkia niksejä. :) Itse kyllä tykkään luonnonvalossa otetuista kuvista enemmän, mutta en nyt millään malttanut odottaa huomista että saan napattua kuvat tän päivän ompeluista. Päivällä siis ompelin muutamat näitä laventelisiipiä joiden ohjeen aiemmin kirppikseltä ostamastani Tilda-kirjasta löysin. Tilasin kuivattua laventelia muuten Nappikauppa punahilkan nettisivuilta. Voi kun tämän tuoksun saisin jotenkin välitettyä sinne teille asti! :)



Nämä ihanat tuoksusiivet ajattelin viedä lasten hoitotädeille joulumuistamisina, ja kiitoksena kuluneesta syksystä. Ja ehkäpä näitä tulee vielä ommeltua lisää pukinkonttiinkin, en tiedä. :)

Oikein ihanaa joulun odotusta kaikille! Vai voiko niin edes vielä sanoa? :) No, minä ainakin jo odotan joulua, vähän ainakin.

1 kommentti: