Huovutettuja palloja & virkkauskokeilua

Heipä hei pitkästä aikaa! :) Kesä tuli hetkeksi ja meni taas, pari viikkoa saatiin täällä nauttia auringon lämmöstä. Ja juuri sopivasti, kun koulut alkoi. Parisen viikkoa nyt koulua takana ja fiilikset edelleenkin pääosin hyvät, ala tuntuu omalta. Hieman on totuttelua ollut aamuherätyksiin, ja vaikka itseni ylös saankin ajoissa, niin aamut on mulle vaan niin vaikeita. Mutta ehkäpä se tästä pikkuhiljaa. :)

Käsitöitä ehtii vielä väkertää iltaisin ja viikonloppuisin, mutta tahti on hitaampaa luonnollisesti. Itselleni käsityöt on kuitenkin niin terapeuttista, kyllä on ihana ottaa koukku ja lanka käteen, keskittyä siihen ja unohtaa kaikki arkiset asiat hetkeksi. Viime viikonloppuna kokeilin ekaa kertaa huovutusta pesukoneessa, ja kokemus oli positiivinen, kun vertaa kuinka hidasta huopapallojen teko käsin on. Tein pienen koesatsin ja näistä palleroista väsäsin jotain korua muistuttavaa, :)




Korutarvikkeitakin löytyi valmiina omasta takaa, joskus muutama vuosi sitten innostuin korujen teosta, joten silloin tuli hamstrattua kaikenlaista. Palleroista valmistui siis kaulakoru sekä avaimenperä. Huovutusvillaa löytyisi vielä vaikka miten paljon, mutta täytynee odottaa pääsiäistä, jotta pääsee tekemään siitä pääsiäismunia. Muuta kun ei oikein tuosta villasta ole vielä oppinut värkkäämään. :)

Taustalla näkyvä virkattu liina on myös suhteellisen uusi tekele, tein sen kokeeksi kun löysin netistä kivalta vaikuttavan virkkauskuvion ohjeen. Kuvan löysin Pinterestistä, ja sivulle pääset klikkaamalla tästä. Tein ehkä jossain kohdassa jotain vähän väärin, koska lopputulos ei aivan näytä samalta. :) Mutta kiva tuli kuitenkin, samaa kuviota olen nyt virkkailut hieman myös monivärisenä.

Kuva lainattu Pinterestistä.


Tällä hetkellä työn alla myös syyspipo pojalle, toivottavasti saan valmiiksi ennenkuin kelit kunnolla viilenee. :) Kämppä alkaa myös pikkuhiljaa muuttua syksyisemmäksi, sillä pian on aika kynttilöiden ja pehmoisten torkkupeittojen. Ja vaikka harmittaa vieläkin se, että kesä jäi aika vaatimattomaksi, niin kai se vaan on yritettävä tsempata ja koittaa ottaa syksy vastaan iloisin mielin.

Mukavaa alkavaa syksyä! :)

Kommentit

  1. Kivoja virkkaustöitä olet jälleen tehnyt. Tykkään. Hyvää syksyä myös sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kauniit,erilaiset huopahelmet:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit