Virkattu hame

Heippatirallaa, tässäpäs vierähtikin pari viikkoinen ilman päivitystä blogiin. Syy on yksinkertaisesti siinä etten ole saanut mitään valmiiksi. Paitsi nyt viimein. Virkkasin pitsihameen valkoisesta Novitan kotiväestä ja liian pienellä koukulla, nimittäin nro 1,5. Mä olen siitä hassu virkkaaja koska virkkaan aina ihan väärän kokoisilla koukuilla. Meen ihan mututuntumalla ja kokeilen mikä näyttää itsestä parhaalle. :)




Ompelin hameen alle vuorin ohuesta puuvillakankaasta. Vyötärölle pujottelin vielä nauhan jolla hametta saa kiristettyä. Malli on täysin omasta päästä. Otin koukun ja lankaa ja aloin virkata, tässä tulos. :) Voin nyt paljastaa että alunperin tästä oli tarkoitus tulla toppi, mutta yliarvioin oman ympärysmittani joten oli pakko tehdä tästä hame. Ehkäpä sitä vielä ennen kesäkelejä kerkeää topinkin virkata.


Tästä tuli itseasiassa ihan kiva, vaikka jossain vaiheessa meinasin heittää työn nurkkaan ja luovuttaa, koska olin varma ettei tästä mitään tuu. Mutta näin loppujen lopuksi hyvä että maltoin tehdä työn loppuun ja katsoa mitä tulee. Eikähän jäänyt keskeneräisyydet harmittamaan, nimimerkillä peittoprojekti odottaa jatkajaansa ja ontelokuteestakin aloittelin jo uutta työtä,.. :)

Mutta nyt ihanaa tiistaita kaikille! :)

Kommentit

  1. Tuli tosi hieno, kannatti tehdä loppuun:) taitava virkkaaja olet kun ilman ohjetta selvisit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) taisi olla myös hieman tuuria mukana, kun ilman ohjetta sain tän väsättyä. :) epätoivon hetkiäkin kyllä oli..

      Poista
  2. Tämähän on aivan ihana! Heti ajattelin, että tämmöisen haluan tehdä meidänkin pikkuisille, mutta 1,5mm koukku ja kotiväki on yhdistelmä joka ei toimi näin malttamattomassa persoonassa kuin minä :D

    Kesä kelejä odotellessa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu nimenomaan niitä kesäkelejä odotellessa! :) täällä sataa räntää tällähetkellä, mutta ei se kesäkään enää kaukana onneks oo :)

      Poista
  3. Siis tosi ihana! Ite virkkaan myös ilman ohjeita, se on motivoivaa. Kotiväki ja pieni koukku on niin parasta😊 tosin mut mulla memeilläänvähän paksumpia lankoja. Kiva kun löysin tieni blogiisi. rkuin Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia vain! Se on todella motivoivaa, ja muutenkin tykkään kun ei tarvii ohjetta välillä vilkuilla vaan voi käyttää päätä. :) välillä on kyllä kiva tehdä jotain myös ihan ohjeesta.

      Poista
  4. Tää on ihana. Itsekin täällä parhaillaan improvisoin kesämekontapaista 6-säikeisestä kalalangasta. Toivon yhtä onnellista loppua.

    VastaaPoista
  5. Tää on ihana. Itsekin täällä parhaillaan improvisoin kesämekontapaista 6-säikeisestä kalalangasta. Toivon yhtä onnellista loppua.

    VastaaPoista
  6. Tosi kaunis! :) Itsellä ei kyllä järki varmaan kestäis noin pienellä koukulla ja ohuella langalla virkata isompaa työtä :D Nytkin menossa koukku 5 ja siihen sopiva puuvillalanka :D

    VastaaPoista
  7. Ihana hamonen, ja mä kun luulin et oisin ohjeen bongannut;)

    VastaaPoista
  8. Ihana hamonen, ja mä kun luulin et oisin ohjeen bongannut;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitoksia! :) jos tuosta ohjeen ois väsännyt niin vois olla kovinkin mielenkiintoinen :) sellaisia kierroksia ja omia sävellyksiä välissä että liekkö olis kukaan mitään tolkkua ottanut :D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit