torstai 17. huhtikuuta 2014

Pienen tilan säilytysratkaisut & pääsiäistervehdys!

Myös pienen tilan voi sisustaa käytännöllisesti, ja pienillä asioilla saa jo ihmeitä aikaan. Meillä on tosiaan nelihenkinen perhe ja alakerran ainoa vessa on pieni, siis todella pieni. Sinne piti mahduttaa mahdollisimman siististi lähes kaikki mahdollinen suoristusraudoista hammasmukeihin. Onnistuin mielestäni ihan hyvin vaikka ei meidän vessa varmasti mitään "kaunein wc"-palkintoa saa. :) Tässä siis ideoita muillekkin tilanpuutteesta kärsiville.




Hammasmukihyllynä meillä toimii ikean tauluhylly. Se oli juuri sopivan kokoinen ja lähes samanpituinen kuin alla oleva naulakko. Tauluhyllyn reunaan laitoin hieman pitsiteippiä. Pienet sisustustarrat ostin aikoinaan Tokmannilta. Kaikki pyyhkeet ovat H&M:n mallistoa.




Kävin perjantaina taas kudekaupoilla ja mukaan tarttui vajaat 2 kg tummanharmaata trikookudetta. Virkkasin siitä vessaan säilytyskoreja ja pienen juhannusruusu-maton. Pienissä koreissa voi säilyttää vaikka mitä, virkkasin yhden pienen myös pumpulipuikkoja varten.


Pariin koriin virkkasin valkoiset tähdet.


 Tämmöinen tuli matosta. Halkaisija on ehkä jotain 70 cm.


Harmi kun ei tullut otettua "ennen"-kuvaa. Tavarat ja jakkarat siellä täällä niin ettei mahdu kävelemään. Nyt pieni tila on selkeämpi ja kaikelle on oma paikka. Siihen olen pyrkinyt muuallakin kotona (heikoin tuloksin), että jokaisella esineellä olisi oma, järkevä paikka.

Tässä vielä vähän pääsiäisfiilistelyä! :) Poika oli askarrellut kerhossa kivoja koristeita. Minä maalasin valkoiseksi yhden oksan ja ripustin oksille pääsiäiskoristeita. Myös tiput saivat kivat pienet pesät oksien varsilta.



2 kommenttia:

  1. Hienoja käsitöitä ja kaikkea muutakin kivaa löytyi täältä, nam :).

    Hyvää pääsiäistä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, oikein ihanaa pääsiäistä myös sinulle! :)

    VastaaPoista