Röyhelöhattu

Kesälomareissulta tarttui mukaan eräästä ihanasta pienestä putiikista nimeltään Riikka Piikka (verkkokaupan sivuille pääset tästä)  kaksi kerää vaaleanpunaista Baby Merino-lankaa. Testiksi virkkasin siitä ihanan röyhelöhatun neidille. Lanka on ihanan pehmeän tuntuista ja todella helppoa virkata. Käytin koukkua nro 3,5 ja työhön hupeni lähes kokonainen kerä.

Tuo Riikka Piikka putiikki oli muutenkin todella ihana. Ostin sieltä myös hauskan tiskiharjan ja neidille trikoopipon. Olisin mielelläni tutustunut liikkeen tarjontaan hieman paremminkin mutta koska olimme matkalla reissusta kotiin, ja väsyneet matkalaiset kyydissä, ei aikaa paljoa ollut.




Käytin lisäksi jo tuttua "Red Heart- Miami lankaa", josta virkkasin ruusun ja kaksi lehteä. Pipo on virkattu kokonaan pylväillä ja alareunaan on virkattu kaksi röyhelöä päällekkäin. Röyhelöt on hyvin yksinkertaisesti virkattu; jokaiseen silmukkaan 4 pylvästä koko kierroksen ajan. Aluksi oli ideana virkata uusi röyhelö edellisen päälle, mutta koska pipo näytti hieman pieneltä, jatkoin virkkausta röyhelön alta kahden pylväskierroksen verran, ja tein sitten toisen röyhelön. Niin sain piposta sopivan kokoisen. Näin helposti pipoon saa vähän tyttömäistä tunnelmaa. :)

Nyt harmittelen etten ostanut lankaa enempää, onneksi sitä löytyy lisää ainakin kyseisen liikkeen nettikaupasta. :) Pipon kaveriksi kävisi hyvin virkattu liivimekko, siinä olisikin urakkaa taas hetkeksi. Lanka on kyllä niin miellyttävää virkata, että mielellään tällä virkkaisi vaikka isommankin työn. Täytynee tarkkailla, josko paikallisista kaupoista löytyisi tätä lankaa lisää. Jos joku tietää mistä, niin saa vinkata! :)

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit