Söpöt ruukut kasvien ja silmän iloksi

 Minulla on syntynyt aivan järjetön innostus kasveihin. Mikään kasvitieteilijähän en siis ole todellakaan, ja on sitä onnistuttu useat kasvit hengiltä saamaan. Oikeastaan kokeilun ja googlettelun kautta olen saanut osan kasveistani säilymään hengissä talven yli, muutamia kasveja valitettavasti en pystynyt millään pelastamaan talven (ja minun julmalta) kohtelulta. :(

Yksi päivä näin Facebookissa kun ystäväni oli postannut ihanan kuvan itsetekemästään yksisarviskukkaruukusta. Olin aivan myyty. No eikun kaivelemaan 8-vuotiaan tyttären askartelulaatikkoa ja sieltähän löytyikin vaikka jos mitä tarkoitukseen sopivaa. Keittiön pöytä näytti taas lähinnä kuin ydintuhon jälkiltä, kun pyörittelin edessäni erilaisia papereita, tarroja ja muita oheistarvikkeita ja annoin mielikuvituksen (okei, Pinterestistä saatoin vähän vilkuilla myös osviittaa ideoilleni) hoitaa loput. 

Eikö ookkin muuten mielettömän söpö? Samalla sain somistusta tuohon hyllyyn, joka oikeastaan tyhjänä nakottanut eteisen seinällä jo muutaman kuukauden. Laitoin tuostakin hyllystä jo yhteen Facen sisustusryhmään kyselyä että mitä ihmettä tuohon voi säilyttää, niin nyt siinä on pieni loota aurinkolaseille, ja pienempi loota kaikelle pikkutavaralle, koruille yms. Muu onkin sitten vain somistusta silmän iloksi. 

No sitten, eipä tämä ruukkuinnostus tähän vielä jäänyt. Jostain kumman syystä, erehdyin selailemaan pinterestiä kenties uuden yksisarvisruukun idean toivossa, mutta vastaan tulikin kuva aaaaaaaivan ylisöpöstä kettu-ruukusta. 



Ja siellä se kettu nyt niin nätisti nököttää muitten kukkien seassa. 

Materiaalit:

Yksisarviruukkuun:

- Valkoinen ruukku (koko ja onko kiiltävä/matta ihan oman valinnan mukaan)
- Esim. pahvia, kartonkia, värillistä kontaktimuovia, paperia, tapettia korvien ja sarven tekoon. Tässäkin vain mielikuvitusrajana. Itse tein korvat liimaamalla valkoiselle kartongille kimaltavaa kontaktimuovia. Saman tein sarveen, jonka pyöräytin ympäriinsä samalla kontaktimuovilla, ja sitten vielä sydäntarranauhaa koristeeksi.
-Kuumaliimaa (osien kiinnitykseen)
-Kaakeli/keramiikkamaalia silmiin.
-Ohut pensseli

Lisäksi voi lisäillä esim noita koristekukkia, ja sydäntarrat poskiin kuten minä tein. Tai mitä ikinä vaan mieleen juolahtaakaan. 

Ketturuukkuun:

- Saviruukku
- Esim. akryylimaalia, minulla akryylia ja kultainen osuus on kalkkimaalia.
- Sivellin
- Meikkisieni (saa tosi tasaisesti töpöteltyä noihin isompiin maalipintoihin maalin)
- Suosittelen myös esimerkiksi spray-lakkaa, itse en ole vielä ehtinyt sitä hankkia, mutta tarkoitus on sillä käsitellä ruukku että kestää paremmin kosteutta.

Toivottavasti saitte näistä kenties ideoita ja inspiraatiota kevään projekteihin! Itellä olisi haaveena jos saisi pihalle kesäksi maalattua kokoelman jotain kauniita ruukkuja :)

Mukavaa keskiviikkoa!

Kommentit

Suositut tekstit