Talohylly pikkuleluille
Heipähei! Nyt voi sanoa, että viimeisimmästä blogikirjoituksesta on tosiaankin aikaa! lähes vuosi. Huhhuh, mitä kaikkea onkaan tapahtunut. Yksityiskohtiin menemättä olen elänyt jonkinsortin muutosta, rankkoja ja vaikeita asioita, mutta paljon myös oppimista ja henkistä kasvua.
Vietin myös huhtikuun Saksassa oppilasvaihdossa. Täytyy sanoa, että ihan älyttömän mahtava kokemus. Saimme myös saksalaiset vaihtooppilaat suomeen, joten vietimme ikimuistoiset 6 viikkoa ja toivon mukaan onnistuimme antamaan myös suomesta positiivisen kuvan. :) Ja, nyt olen todistusta vaille valmis sisustaja! Kaikki opinnot pulkassa ja pulkka hukassa.. ei vaan, hetken jo näytti oman elämäntilanteen takia ettei koulunkäynnistä tule mitään enkä koskaan saa sitä päätökseen. Mutta jollain suomalaisen sisun rippeillä onnistuin rämpimpään koulun läpi hyvillä arvioinneilla, joten hieman voi itseään taputtaa olalle.
Siinä pikaisesti viimeisimmät tapahtumat. Nyt asiaan.. Väsäsin viimeisillä kouluviikoillani tytölleni pienen puisen hyllyn kaikenmaailman pikkulelujen säilytystä ja esillepanoa varten. Tänään postissa tulivat tilaamani tapettinäytteet, joten sain hyllyn viimenkin kasaan asti.
Puuosat tosiaan tein ja kasasin koulussa, taustalle leikkasin oikean kokoisen vanerin. Tilasin tyttäreni kanssa tapettinäytteitä hänen valinnan mukaan, joten lopputuloksesta tuli yllättäen aika pinkki. Taustan sitten tapetoin lokero kerrallaan ja kiinnitin kehikkoon. Kokoa hyllylle tuli noin 50 cm x 70 cm. Ajattelin ehkä jossain vaiheessa laittaa tämän seinälle, kunhan keksin sopivan paikan. :)
Puu on koivua, osat tehty liimapuusta ja käsittelin sen kuultavalla antiikkivahalla.
Joko joko se kesä nyt viimein tulee?? mittari näyttää +19 vaikka pilvistä on. :) Oikein mukavaa ja lämmintä viikonloppua!

Voi valtava miten suloinen :)
VastaaPoistaTervetuloa takaisin! Ja onnea valmistumisesta! (: Kivaa päästä taas lueskelemaan sun juttuja. Jo muutamaan kertaan ehdin ajatella (ja harmitella), että sun bloggailu on jäänyt nyt kokonaan, mutta onneksi päätin vielä jäädä seuraamaan, josko täällä jotain tapahtuisi. Siispä, mukavaa kuulla sinusta! ;) Aivan ihana tuo talohyllykkö.
VastaaPoistaKyllä täällä blogissa on tultu käytyä virkkausohjeita hakemassa, vaikket uusia postauksia ole tehnytkään... :)
VastaaPoista