Meillä kotona; itsetehtyä & ripaus muutakin

Oon tässä viimeaikoina pyöritellyt jälleen kerran vähän kämpän järjestystä. On tullut myös askarreltua ja virkattua sekä olen yrittänyt tuoda myös ripauksen joulua kotiin. Näitä kuvia on hauska ottaa, ja vielä hauskempaa on katsoa niitä muutaman vuoden päästä. Katselin koneelta noin 4 vuotta sitten otettuja kuvia, ja ero on aivan valtava. Vaikkei olla edes rempattu. :) Mutta paljon on muuttunut, ja vanhoista kuvista huomaa, mistä juuri silloin on tykännyt.


 Eilen sain valmiiksi tämän virkatun minikuusen. :) Idean löysin yllättäen Pinteresistä. Virkkasin kuusen Novitan virkkauslangalla (kaksinkertaisena) ja koukulla nro 3. Ompelin vielä koristeeksi muutaman helmen, ja latvaan tietenkin pienen tähden. Oisko vähän hieno, jos tällaisen jaksais virkata jättikokoisena? Aikamoinen homma olis, mut siinä olis kiva joulukuusi pitkäksi aikaa.



Sain kuin sainkin viritettyä paperitähden ikkunaan. Ootteko muut huomanneet, et noissa tähdissä on ihan tolkuttoman lyhyet johdot?? Verhon takana on jatkojohto piilossa, sillä sen pidemmälle ei oma johto yltänyt. Vai kellä muka on pistorasioita katossa? Mut no, siinä se nyt kuitenkin roikkuu ja ihanan näköinen on illalla, kun tulee pimeä. :)

Tilasin jokuaika sitten Pienen hattukaupan nettikaupasta mustavalkoista siksak-kangasta. Siitä sitten valmistui pieni taulu sekä sohvatyyny. Pari muuta taulua on tehty yksinkertaiseti laittamalla pala tapettia kehyksiin.




Anopilta sitten bongasin idean tällaiseen tonttuoksaan. Sattui löytymään kaapista sopivasti valmiiksi maalattu oksa, jonka olin ensin ajatellut joulukalenteriksi. Kävyt kerättiin yhdessä äitini kanssa, ja minä niitä sitten töpöttelin valkoisella ja hopeisella askartelumaalilla yhtenä iltana. Noita isoja käpyjä löytyy vielä kulhollinen lisääkin. Tontut ostin valmiina cittarista, ovat niin suloisia, että!



Tällaista siis meille tänne. Muistutan vielä tässä että huomiseen asti on vielä aikaa osallistua synttäriarvontaan, viikonloppuna arvon voittajan. :) 

Oikein ihanaa joulun odotusta! <3

Kommentit

  1. Kuusi on kyllä super suloinen! :)

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtavan näköistä teillä ☺. Ja aivan ihania nuo kaikki jutut mitä oot tehny ☺.

    VastaaPoista
  3. Onpas kivannäköistä ja hieno kuusi :)

    VastaaPoista
  4. Minikuusi on aivan ihana <3 Meidän vuokra- kerrostalokodissa on niin vähän pistorasioita, että en edes muista montako jatkoroikkaa tänne on viritetty, tähteä varten oli taas pakko turvautua itseasiassa kahteenkin jatkoroikkaan. Nippusiteillä kiinni verhotankoon, oikein viritys :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit