Maalausprojekti keittiössä

Olen varmasti jo pari vuotta haaveillut maalaavani puunväriset keittiön pöydän ja tuolit, mutta totaalinen inspiraatio iski vasta nyt. Idea lähti oikeastaan koulusta, jossa kuulin kalkkimaalista. Yhden illan sitten googlettelin ja löysinkin paljon tietoa ja kokemusta kyseisestä maalista, ja päätinpä minäkin kokeilla. Pääsin jo koulussa kokeilemaan kyseistä maalia yhden projektin merkeissä, ja ihastuin heti siihen miten helppoa maali oli levittää, ja miten nopeasti se kuivui. Lisäksi pinta oli todella kauniin näköinen. Kolmena iltana minä tätä projektia väkersin koulun jälkeen, joten nopea maalausprojekti kyllä oli, vaikka kyllä sai hommia tehdä. :)


Ja siitä tuli kyllä ihana, vai mitä? :) Valkoiset, virkatut pöytätabletitkin heräsivät jotenkin eloon ihan uudella tavalla. Vaalean sävyn myötä koko kämppään tuntui tulevan hieman lisää valoisuutta.

Tässä vielä "ennen"-kuvat:



Pöytä oli tosiaan aivan puun värinen, ja siinä oli pinnassa kevyt lakka. Kalkkimaalihan on siitä vielä oikein mahtava maali, että hiontaa ei välttämättä tarvitse tehdä. Minä hioin ainoastaan pöydän ja tuolien kannet, mutta muut osat vain puhdistin todella huolellisesti. Epätasaisuuksia en tarkoituksellakaan yrittänyt poistaa, eli pieniä kolhuja ym, sillä tarkoitus olikin tehdä pöydästä vanhahtavan oloinen.




Maali oli tosiaan JDL:n "vintage paint", värisävy "stone grey". Tilasin maalit Vanha-Vanto nimisestä, aivan ihanasta nettikaupasta, ja maalit saapuivatkin postiin ihan muutamassa päivässä. Tuo litteä purkki on saman sarjan Antiikkivahaa, värisävy vaaleanharmaa. Vaha oli hieman tummempaa kuin itse maali, mikä mielestäni sopi todella täydellisesti, sillä sai lopputuloksesta vieläkin elävämmän oloisen. Purkissa on muuten 700 ml, ja se riitti mainiosta kahteen maalikerrokseen ja sitä jäi vielä hieman ylikin, todella riittoisaa siis!




Maalasin kaikki tosiaan kahteen kertaan, ja sitten maalin kuivuttua vielä kerroksen vahaa. Purkin kyljessäkin itseasiassa suositeltiin kahta ohutta maalikerrosta. Ja kyllä tämä se vaati, jotta pinnasta sai kivan tasaisen, mutta kuitenkin elävän. Toki jos tykkää vieläkin rosoisemmasta pinnasta, eikä haittaa että pohja vähän kuultaa läpi, niin yksi kerros riittää. :)

Meillä on täällä tänään taas sairastupa pystyssä, lapset kipeää. Toivotaan että tästä jouluksi parannutaan. Mukavaa viikonloppua! :)

Kommentit

  1. Todella loistava idea maalata! Mikshän en oo ite tätä ajatellut vaikka muutamia vuosia sitten maalasin vanhempien vanhan koivupöydän itselle käyttöön :D Oon meinaan haaveillut, että ollanen oli kiva. Ehkä johonkin päin jossain vaiheessa olevaa ja tulevaa omakotitaloa. Oon vaan aina harmitellut,kun nuo puun väriset ei ole yhtään tätä päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, eipä sitä aina kaikkea heti hoksaa. :) minä oon suunnitellut maalausta jo pidemmän aikaa, mutta nyt vihdoin ja viimein tartuin tuumasta toimeen! Mulla ideat muhii useinkin päässä pitkän tovin. :D mutta suosittelen kyllä, kun oikea paikka ja aika löytyy, maalaaminen on muutenkin tosi terapeuttista puuhaa :)

      Poista
  2. Miun lapsuudenkodissa oli ihan samanlainen pöytä. (: Maalattuina nuo on kyllä tosi kivoja - tosi kaunis harmaa sulla tässä! (: Koittakee parantua jouluksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tuosta sävystä kyllä itsekkin, vaikka aikamoinen arpominen oli kyllä koska tuota maalia sai vaikka kuinka monessa eri värissä :) ja kiitos, yritetään parannella!

      Poista
  3. Kerrassaan onnistunut projekti! Pöytäryhmästä tuli aivan erinäköinen ja pinta on tosi kaunis.

    VastaaPoista
  4. Voi että tuli hienot. Kerrassaan ihana väri.

    VastaaPoista
  5. On niin kaunis lopputulos kyllä! Olen nyt tästä postauksestasi lähtien haaveillut tekeväni saman käsittelyn meidän lakatulle pirttikalustolle. Kiitos siis hyvästä ideasta! Vielä haluaisin kysyä, että tuntuuko tuo kestävän käyttöä hyvin/onko jotain muuta huomioitavaa tullut mieleen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika! :) yllättävän hyvin on käytössä kestänyt, meillä kun on pari pientä lasta niin onnettomuuksilta ei voi välttyä :D on kaatunut mehut ja maidot, hyvin kestää kosteutta ja pyyhkimistä. Parissa kohtaa pöydän kantta on kuitenkin pienet "reijät", mistä maali lähtenyt, johtuen ihan siitä kun lapset tökkii haarukalla. :) eli oikein mitään terävää ei maalipinta kestä. Itse olen miettinyt, josko vetäisin pöydän kanteen vielä vahvikkeeksi lakan, tai jonkun vähän paremman vahan. Käytettiin koulussa tämän maalin päälle Osmo colorin vahaa, ja minusta se tuntui kyllä kestävämmältä kuin tuo oma vahani. Muualla pöydässä tai penkeissä ei ole mitään, se on vaan tuo pöydän kansi se aroin paikka. Itsehän vahasin kannenkin vain kerran, varmaan
      Sen toisen vahakerroksrn tarvitsisi ainakin, niin ei haarukat niin helposti menisi läpi :)

      Poista
  6. Ompa kivannäköinen pöytä! Silmiin pisti myös nuo tabletit, millä ohjeella ne on tehty? :)
    -E

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit