Lasten oma nurkkaus

Muistan joskus kirjoittaneeni postauksen siitä, kuinka kotimme on sisustettu hyvin pitkälti lasten ehdoilla. Tässä tulee yksi lisätodiste siitä. :) Lapsilla on ihana oma huone, mutta suurimmalta osin leikit sijoittuvat kuitenkin olohuoneeseen, joten järjestelin lapsille nyt ikioman nurkkauksen olohuoneen takimmaiseen kulmaan. 




Leikkinurkkaukesta löytyy leikkikeittiö, jonka viereen ripustin ihan "oikeaan" keittiöön tarkoitetun ripustustangon ja erilaisia telineitä. Ne ei olleetkaan meidän keittiöön sopivat, joten tulivatpahan käyttöön toisella tapaa. Pöytä ja jakkarat ajavat tässä leikkikeittiössä ruokapöydän asiaa. Lattialla on automatto ja salkullinen pikkuautoja jotta isommalla herralla ei käy aika tylsäksi.


Virkatut muffinsit oli alunperin tarkoitus sijoittaa ihan oikeaan keittiöön koristeeksi mutta lasten leikkikeittiiöön ne kävivät paljon paremmin ja pääsevät myös mukaan leikkiin.


Ripustustelineille ja koukut sopivat kivasti leikkiruokien ja astioiden säilytykseen.

Olohuoneen toiselta seinältä siirsin toisen hyllyn leikkinurkkaukseen, joten joutui sommittelemaan ja sijoittelemaan asioita vähän uudestaan. Leikkinurkkauksen kohdalla oli ennen peili ja lipasto, ja lipasto siirtyikin nyt toiseen asuinkerrokseen.

Ja voi että, kun nyt tekis mieli tilata tähän uuteen nurkkaukseen kaikkea pientä kivaa. :) Puisia leikkiruokia ja kenties jotain ihania somisteita ja valoja pimeneviä syksyn iltoja varten.

Mutta nyt on kesä vasta edessä päin joten ei mietitä syksyä vielä. :)



Kommentit

Suositut tekstit